Blogit

Kirjanpidon perustermit haltuun

Kirjanpidon termistö voi kuulostaa heprealta, varsinkin uusille yrittäjille, joille kirjanpidon sanasto ei vielä ole kokemuksen kautta tullut tutuksi. Vaikka kirjanpito olisikin ulkoistettu alan osaavalle ammattilaiselle, on kuitenkin tärkeää, että yrityksen sisällä ollaan perillä perustermeistä. Tässä kirjoituksessa avaamme yrityksille keskeiset kirjanpidon perustermit, jotka auttavat sinua ymmärtämään paremmin niin kirjanpitäjääsi kuin yrityksesi taloudellista tilannetta.

Lue lisää

Yrityksen kasvu vaatii taitoa, tahtoa ja rohkeutta

Yrityksen kasvu vaatii yrittäjältä sekä tahtoa että rohkeutta kasvattaa liiketoimintaansa. Yrityksen kasvuun liittyy aina riskejä, jonka vuoksi se edellyttääkin yrittäjältä rohkeuden lisäksi todenmukaista käsitystä oman yrityksen kannattavuudesta sekä johdonmukaisuutta kasvun saavuttamiseksi.

Tässä blogissa käydään läpi, millä keinoilla yrityksen kasvua voidaan tarkastella ja mitä toimenpiteitä mahdollinen kasvu vaatii.

Lue lisää

Tuloslaskelma selkokielisesti

Mikäli yritys haluaa saada tarkempaa tietoa esimerkiksi tilikauden tai vaikkapa projektin kannattavuudesta, on tuloslaskelma se raportti, johon tulisi perehtyä. Lyhykäisyydessään, on tuloslaskelma raportti, josta löytyy tärkeää tietoa siitä, miten tarkasteltavan aikavälin tulos on muodostunut.

Tässä blogikirjoituksessa avaamme tuloslaskelman selkokielisesti eli mitä sillä tarkoitetaan, mitä se sisältää ja miksi siihen perehtyminen kannattaa.

Lue lisää

Toimivalla hinnoittelulla sujuvampi liiketoiminta

Toimivan hinnoittelun merkitys korostuu varsinkin talotekniikka- ja rakennusalan yrityksissä, kun laskun loppusumma koostuu usein monesta eri osasesta. Hinnoittelun sujuvuudella on suuri merkitys esimerkiksi siihen, kuinka paljon laskuttamiseen kuluu aikaa ja ovatko hinnat kohdillaan. Mikäli hinnoittelua ei hoideta järkevästi, voi sillä on suuriakin vaikutuksia yritystoiminnan menestymiseen.

Tässä kirjoituksessa käymme tarkemmin läpi hinnoittelun merkitystä yrityksen liiketoimintaan, mitkä ovat hinnoittelun yleisimmät kompastuskivet, sekä millä eri tavoin hinnoittelua voidaan sujuvoittaa.

Lue lisää

Miten tositteita tulee arkistoida?

Tositteet ovat todennus yrityksesi toimintaa koskevista taloudellisista tapahtumista, joita tarvitaan kirjanpidon tekoon, verotukseen, sekä ALV-vähennyksiin. Tositteita ei kuitenkaan voi näiden jälkeen vain heivata menemään, sillä lain mukaan tositteet tulee olla saatavilla myös tämän jälkeen esimerkiksi verotarkastajalle tietyn ajan.

Tässä kirjoituksessa tutustutaan kirjanpidon tositteiden arkistoimiseen – miten, missä muodossa ja kuinka kauan niitä tulee lain mukaan säilyttää.

Lue lisää

Toiminimen ja osakeyhtiön erot

Yritystä perustettaessa, on yksi ensimmäisistä päätöksistä yritysmuodon valinta. Valintaan vaikuttaa monet eri tekijät, eikä suoraa ohjeistusta pystytä näin ollen sanomaan, mikä yritysmuoto kellekin sopii.

Tässä kirjoituksessa sukellamme kuitenkin kahden hyvin yleisen yritysmuodon, toiminimen ja osakeyhtiön, ominaisuuksiin sekä eroihin.

Lue lisää

Yrittäjä – Siirrä erääntyneet saatavat ajoissa perintään

Saatavien perintä on tärkeä kulmakivi yrityksen taloushallinnossa. ? Monet yrittäjät kuitenkin kokevat maksumuistutuksen lähettämisen vaivalloisena, koska se ei kuulu arkirutiineihin.

Tässä vieraskynäkirjoituksessa perehdytään tarkemmin siihen, mikä merkitys maksumuistutuksilla perinnässä on ja miten perintäprosessia voidaan helpottaa ulkoistetulla palvelulla.

Kirjoituksessa asiantuntijanäkökulmaa meille tarjoaa yhteistyökumppanimme Certum:in perintätiimi.

Lue lisää

Kirjanpitoon tarvittavat tositteet

Ellet ole niin onnekas, että kirjanpitäjäsi pystyy itsenäisesti hakemaan tarvittavat tositteet käytössäsi olevasta taloushallinnon ohjelmistosta, kuuluu sinun vastuulle toimittaa nämä tiedot kirjanpitäjälle.

Tässä kirjoituksessa tutustutaan kirjanpidon tositteisiin – mitä niillä tarkoitetaan ja mitä tositteita kirjanpitäjä yrittäjältä tarvitsee.

Lue lisää