Milloin alakohtaiseen ohjelmistoon kannattaa siirtyä?

Oletko perustamassa yritystä tai uusi yrittäjä ja pohdit, milloin alakohtaiseen laskutus- ja töiden hallinta ohjelmistoon kannattaisi siirtyä? Mikäli vastasit kyllä, tämä kirjoitus on juuri sinulle. Tässä kirjoituksessa käymme nimittäin läpi, miksi kunnollisen ohjelmiston hankinta on kannattavaa jo yrityksen alkutaipaleella ja miksi sitä ei tulisi nähdä kuluna, vaan pikemminkin sijoituksena yritystoimintasi tehostamiseen. 

Yrityksellesi sopiva ohjelmisto tukee kasvua

Monet perustelevat itselleen, ettei yritystoiminnan alussa ole vielä kannattavaa pistää rahaa laajaan alakohtaiseen ohjelmistoon, sillä sen toiminnoille ei tietämättömyyden takia oikeastaan nähdä vielä tarvetta. Kunnollinen ja yrityksellesi sopiva ohjelmisto on kuitenkin kannattava hankinta, jo heti alusta alkaen, sillä se tukee yrityksesi kasvua tehostamalla ja tekemällä toiminnasta kannattavampaa.

Nykyajan tekniikan ja automatisoitujen toimintojen ansiosta, ohjelmisto hoitaa monia työvaiheita puolestasi, jolloin voit käyttää enemmän aikaa yrityksesi kasvattamiseen. Nykyaikainen ohjelmisto myös antaa sinulle työkalut, joilla hoidat päivittäiset toiminnot monta kertaa tehokkaammin kuin perinteisillä tavoilla hoidettuna. Saumattomasti toimiva ohjelmisto vähentää virheiden mahdollisuutta ja tekee niistä paperihommistakin mukavampaa.

Hanki kunnolliset työkalut, ennen kuin niiden puuttumisesta tulee ongelmia

Hallitsen tämänhetkisen tilanteen ihan tarpeeksi hyvin nykyisellä ohjelmistolla.” On lause, jota kulee usein. Kaikki me tiedämme, ettei asioita kuitenkaan kannata jättää viimetippaan tai tarkastella pelkästään lyhyellä aikavälillä. Kuten aiemmin sanottu, on alakohtaisen ohjelmiston hankinta mielestämme kannattavaa jo heti yrityksen alkuvaiheessa, jolloin yritystoimintaa saadaan kasvatettua tehokkaasti. Tärkeimpänä kuitenkin se, että suurimman osan yritysten tavoitteena on kasvattaa toimintaansa ja mikäli kunnollista ohjelmaa ei hankita tarpeeksi ajoissa, voi sen puuttumisesta tulla ongelmia, kun yrityksen kasvavia toimintoja ei enää pystytäkkään hallitsemaan sillä vanhalla tutulla tavalla.

Useimmiten ei ole se järkevin vaihtoehto hankkia kunnollista ja yrityksen toimintaan soveltuvaa ohjelmistoa vasta silloin, kun sitä ilman ei enää pärjätä. Työmäärän nopea kasvu voi aiheuttaa sekaannusta töiden hallinnassa, toimimaton laskutusohjelma voi johtaa laskutuksen ja näin ollen kassan kierron hidastumiseen, joka voi pahimmassa tapauksessa johtaa tilisaldon väliaikaiseen ehtymiseen. Tässä kohtaa asioiden hallitsemattomuus voi kostautua pahasti niin, että se kasvu jonka eteen on töitä painettu, voidaan menettää, sillä yrityksen toiminnot eivät kykene hallitsemaan kaikkea niin kuin pitäisi. Toisin sanoen, kunnollinen ohjelmisto tukee koko yrityksen toimintaa alusta alkaen ja varmistaa, että asiat hoidetaan sillä fiksuimmalla ja tehokkaimmalla tavalla, eikä ongelmia tule yrityksen toiminnan kasvaessa, joka kuitenkin todennäköisesti on sinunkin yrityksesi tavoite.

Kunnollinen ohjelmisto on sijoitus ei pelkästään kulu

Ominaisuuksiltaan laajempien ohjelmistojen hintalapuissa lukee yleisesti ottaen hieman suurempi hinta, mutta tätä hintaa ei kuitenkaan tule tuijottaa niin mustavalkoisesti. Hieman kalliimman ja laajemman ohjelmiston hankinta voi tuntua turhan suurelta kululta, varsinkin yrityksen alkutaipaleella, mikä on ymmärrettävää, kun rahaa on käytössä vain rajallinen määrä. Tottahan se on, ettei sitä rahaa kannata turhiin paikkoihin hukata, mutta kunnollinen ohjelmisto ei ole pelkästään kulu, vaan kannattava investointi, jota kannattaa tarkastella pidemmällä aikavälillä. 

Ohjelmistojen hinta ei koostu tyhjästä, vaan sen monipuolisten ja nykyaikaisten toimintojen tuomista eduista. Ohjelmiston tarkoituksena on tukea yritystoimintaasi ja tehdä se kannattavammaksi. Tämän takia ohjelmistoa hankittaessa tulisikin pohtia KUNNOLLA, mitä etuja kunnollinen ja juuri sinun yrityksellesi soveltuva ohjelmisto voisi tuoda ja kuinka paljon se voisi helpottaa, tehostaa ja kasvattaa yrityksesi toimintaa. Ellet vieläkään ole myyty tästä ajatuksesta, katso alla oleva esimerkki.

Esimerkki

Alakohtainen ohjelmisto maksaa 40€/kk enemmän kuin toinen, hyvin perusominaisuudet omaava ohjelmisto. Totta tämä 40€ on pois yrityksesi liiketuloksestasi. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus, sillä toimiva ohjelmisto säästää muualta. Mietitäänpä pelkästään sitä, että alakohtainen ohjelmisto säästäisi laskutukseen kuluvaa aikaa viikottain 2h, joka useammassa tapauksessa on sekin erittäin alakanttiin laskettu. Tämä olisi jo kuukausitasolla 8h ajallista säästöä – pelkästä laskutuksesta. Mikäli tuntihintas on 50€ on tämä 400€ arvoista työaikaa. Jo tässä kohtaa voidaan todeta, että ohjelmisto on maksanut itsensä takaisin.

 

Mikäli haluat lukea lisää, miten alakohtainen ohjelmisto, Evelia, eroaa yleisohjelmistosta, löydä lisää tietoa täältä.

Mikäli kiinnostuksesi heräsi ja haluaisit tutustua, miten alakohtainen ohjelmisto, Evelia, toimii, varaa Evelian maksuton etäesittely tästä.

Jaa kirjoitus

Tilaa uutiskirjeemme!

Tilaamalla uutiskirjeen pysyt ajantasalla Evelian uusimmista toiminnoista sekä ajankohtaisista uutisista.

Ota ensimmäinen askel kohti kannattavampaa liiketoimintaa