fbpx

Ensimmäisen työntekijän palkkaaminen

Onko yritystoimintasi kasvanut, eikä omat kädet enää riitä kaikkien töiden tekemiseen? Tällöin saattaa olla aika palkata lisäkäsiä. Ensimmäisen työntekijän palkkaaminen voi olla jännittävä tilanne, sillä se tuo mukanaan uusia velvotteita, lisää vastuuta, sekä kasvattaa yrityksen kustannuksia. Velvoitteiden lisäksi onnistunut rekrytointi mahdollistaa kuitenkin liiketoiminnan kasvattamisen ja oman työkuorman jakamisen.

Mitä kustannuksia uudesta työntekijästä koituu yrittäjälle?

Työtekijän palkkaamisessa monille herää varmasti ensimmäisenä kysymys, mitä se yrittäjälle maksaa? Työntekijän palkkaaminen kasvattaa luonnollisesti yrityksen kustannuksia, kun palkkaa pitääkin yhden henkilön sijaan maksaa myös työntekijälle. Palkka ei kuitenkaan ole ainoa kustannus, joka uuden kokoaikaisen työntekijän mukana tulee, vaan maksettavaksi tulee myös työeläke-, sosiaaliturva- ja työttömyysvakuutusmaksu, sekä tapaturma- ja ryhmähenkivakuutukset, jotka ovat pakollisia työnantajamaksuja. Näin ollen työntekijän todelliset palkkakulut yrittäjälle saadaan laskettua kertomalla työntekijän palkka noin 1,5:llä.

Esimerkki:

Mikäli palkka kerrotaan 1,5:lla, olisi työntekijän palkan ollessa 2000€/kk, sen todelliset palkkakulut työnantajalle noin 3000€.

Palkatessa työntekijää, varaudu näihin kustannuksiin:

  • Työntekijän palkka
  • Työeläke-, sosiaaliturva- ja työttömyysvakuutusmaksu
  • Tapaturma- ja ryhmähenkivakuutukset
  • Vuosilomakulut
  • Työntekijän työvälineet ja työvaatteet

Työntekijän palkkaaminen lisää vastuuta ja velvotteita

Työnantajana toimiminen tuo mukanaan uusia velvotteita, kun enää ei ollakaan vastuussa vain itsestään. Työnantajia koskee tietyt velvoitteet, kuten esimerkiksi työterveyshuollon, työtapaturmavakuutuksen ja työeläkkeen järjestäminen. Näiden lisäksi yrittäjän taloudellinen vastuu kasvaa, kun yrittäjän vastuulla on pitää huolta, että yritys kykenee maksamaan työntekijöilleen sovittua palkkaa. Näiden lisäksi myös lakisääteisten ilmoitusvelvollisuuksien määrä kasvaa, sillä esimerkiksi palkan ilmoittaminen tulorekisteriin on yrittäjän vastuulla. Tässä voikin olla hyvä hetki miettiä, hoitaako esimerkiksi palkanmaksun ja siihen liittyvät byrokratisen ilmoitukset itse vai olisiko kyseisten asioiden ulkoistaminen tilitoimistolle järkevää. 

Onnistunut rekrytointi mahdollistaa kasvun

Yksinyrittäjän aika on rajallinen resurssi, sillä yksi ihminen ei pysty olemaan kahdessa paikassa yhtä aikaa. Jossain vaiheessa jokaiselle kasvavalle yritykselle tulee seinä vastaan, eikä kysyntään pystytä vastaamaan, mikäli vapaita käsiä ei ole saatavilla. Vaikka työntekijän palkkaaminen lisää kustannuksia ja yrittäjän velvotteita, mahdollistaa onnistunut rekrytointi kuitenkin paljon uusia asioita.

Jotta uudesta työntekijästä saadaan mahdollinen potentiaali irti, tulee rekrytointi hoitaa onnistuneesti. Oikean ihmisen löytäminen onkin avainasemassa.

Palkkauksen tuomat mahdollisuudet:

  • Liiketoiminnan kasvattamisen mahdollisuudet paranevat
  • Työkuormaa voidaan jakaa yrittäjän harteilta työntekijälle, jolloin aikaa vapautuu uusille töille ja hallintopuolen asioiden hoitamielle

Muistilista ensimmäistä työntekijää palkatessa

Mikäli olet palkkaamassa ensimmäistä työntekijää, pidä huolta, että ainakin seuraavat asiat ovat kunnossa:

  1. Työsopimus (ota huomioon työsopimuslaki, työaikalaki, vuosilomalaki, työehtosopimus)
  2. Pakolliset vakuutukset
  3. Työterveyshuolto (minim. lakisääteinen työterveyshuollon järjestäminen)
  4. Palkanmaksu

Evelia on työkalu, joka helpottaa niin yrittäjän kuin työntekijän arkea

Toiminnan kasvaessa palapelin palasienkin määrä kasvaa, joiden hallinnointiin kannattaa hankkia kunnolliset työkalu. Evelia on työkalu, jolla kasvavan yrityksen arkea hallinnoidaan helposti ja tehokkaasti, mikä takaa turvallisen kasvun. Hallintopuolen lisäksi Eveliasta löytyy asentajille tarkoitettu Evelia Work -sovellus, jolla onnistuu mm. työaikakirjaukset, josta ne saadaan helposti palkanlaskentaan.

Myös työkalenterin suunnittelun tärkeys kasvaa työntekijöiden astuessa kuvioon, jotta yrityksen resursseista saadaan mahdollinen potentiaali irti. Kun käytössäsi on oikeat työkalut, varmistat että jokaisen työntekijän työviikot on suunniteltu optimaalisiksi, eikä yrittäjän tarvitse maksaa työntekijöille palkkaa seisoskelusta.

Jaa kirjoitus

Tilaa uutiskirjeemme!

Tilaamalla uutiskirjeen pysyt ajantasalla Evelian uusimmista toiminnoista sekä ajankohtaisista uutisista.

Ota ensimmäinen askel kohti kannattavampaa liiketoimintaa