fbpx

Referenssit

Evelia tekee toimistohommista mielekkäämpää 

Evelia otettiin yrityksen käyttöön vuoden 2022 kesällä, kun yrityksessä heräsi kiinnostus löytää ratkaisuja arjen ketteröittämiseen. Vaikka yrityksen käytössä oli jo ennestään laaja ohjelmisto, on Evelian tuomilla pienillä muutoksilla saatu ajallista säästöä ja mielekkyyttä tekemiseen.

‘’Evelian helppokäyttöisyys on tehnyt toimistohommista aiempaa mielekkäämpää. Sanoisin, että ihan parasta Eveliassa kuitenkin on asiakaspalvelu, mikä on ihan loistavaa.’’

LUE ASIAKASTARINA »

Sujuvan yrittäjä-arjen saavuttaminen helppoa, kun tukena on oikeat työkalut

Yrityksen perustaja, Leino Häkli, aloitti yrittäjäuransa vuoden 2022 tammikuussa. Yksi ensimmäisistä hankinnoista oli taloushallinnon ohjelmisto, joksi valikoitui Evelia. ’’Se, mikä minulla oli tavoitteena yrittäjäksi lähtiessä, oli että ne toimistohommat sujuisivat helposti ja nopeasti, ettei iltaisin ja viikonloppuisin tarvitsisi istua useita tunteja toimiston penkillä.’’ Leinon mukaan, arki on lähtenyt rullaamaan mukavasti Evelian kanssa. Asiat saadaan hoidettua tehokkaasti, eikä hallintopuolen työt syö kaikkea yrittäjän vapaa-aikaa. Toisin sanoen, yrittäjän arki on muodostunut juuri sellaiseksi kuin oli tavoitteenakin.

LUE ASIAKASTARINA »

Evelialla saa vapaa-aikaa hyvällä hinnalla

Kuten moni muu yrittäjä, aloitti Petteri Mäkinen yrittäjäuransa ensin kevyellä yleislaskutusohjelmistolla, joka kuitenkin sai astua sivuun työmäärän kasvaessa. Petten Sähköllä etsittiin ’’sitä oikeaa ohjelmistoa’’ jokunen aika, mutta vihdoin vuonna 2019, löysi Evelia ja yrittäjä toisensa. Eveliasta onkin tullut korvaamaton työkalu, joka on tuonut yritykselle monia uusia mahdollisuuksia, joiden ansiosta laskuttaminen ei enää vie puoliakaan siihen aiemmin käytetystä ajasta. ’’Enää minun ei tarvitse viikonloppuna tehdä viittäkymmentä laskua, kun ne on tehty viikon mittaan jo valmiiksi. Nykyään viikonloput onkin käytettävissä siihen, mihin ne kuuluukin käyttää; vapaa-aikaan.’’

LUE ASIAKASTARINA »

Uuden ohjelmiston mukana tuli mielenrauha

Vauhtivirralla lähdettiin vaihtamaan ohjelmistoa puhtaasti aiemman ohjelmiston vanhanaikaisuuden vuoksi, joka aiheutti erinäisiä ongelmia, eikä näin ollen tukenut yrityksen toiminnan nykyaikaistamista ja jouhevaa käyttöä. ’’Vaikka aiempi ohjelmisto olikin ominaisuuksiltaan laaja, vesitti sen toimimattomuus monet hyödyt, kun käytöstä tuli raskasta.’’ Evelian myötä yrittäjä on löytänyt mielenrauhan, kun ohjelmiston toimivuuteen voi luottaa. ’’Ohjelmiston vaihtoa ja Eveliaa miettiessä, on ensimmäisenä ajatuksena mielenrauha. Tämä puoli toimii ja siihen voi luottaa. Enää ei tarvitse henkisesti varautua mahdollisiin ihmeellisyyksiin ja ohjelmiston toimimattomuuteen.’’

LUE ASIAKASTARINA »

Välillä vaihtamalla paranee

Ohjelmiston vaihtoon ei aina tarvitse olla syynä maailmaa mullistavat ongelmat, vaan välillä vaihtamalla voidaan saavuttaa useita pienempiä parannuksia, joilla loppujen lopuksi saadaan kuitenkin suuri vaikutus liiketoiminnan pyörittämiseen. ‘’Kyllä ne pienemmätkin erot ja muutokset voivat tehdä suurenkin merkityksen kokonaisuuteen. Vaikka aiemmin laskutuksessa hyödynsimmekin jo monia sitä helpottavia tekijöitä, kuten esimerkiksi toimittajien hinnastoja ja ostolaskujen edelleenlaskutusta, on laskutukseen kulunut aika siltikin lyhentynyt Evelian myötä. Kyllä se oli hyvä päätös päivittää ohjelmisto uuteen.’’ – Jani Syväjärvi Lue, minkälaisilla muutoksilla

LUE ASIAKASTARINA »

Pienillä asioilla suuri merkitys

Vaikka Suur-Helsingin Sähköllä oli jo ennen Eveliaa sähköinen ohjelmisto käytössään, Evelian myötä yrityksen toimintatapoja on saatu suoraviivaistettua entisestään. ’’Evelialla laskutus toimii nopeasti, helposti ja selkeästi. Kirjaukset hoidetaan niin sovelluksella kuin selaimessa ja kaikki on koko ajan ajantasalla. Evelian ostolaskujen hallinta ja edelleenlaskutus on myös todella näppärä, mikä helpottaa laskuttamista, kun ostot siirtyy oikeilla hinnoilla automaattisesti oikeiden töiden taakse.’’

LUE ASIAKASTARINA »

Evelialla reaaliaikaisempi tiedonkulku

Evelian myötä kulkee toimisto nykyään yrittäjien ja asentajien mukana paikkaan kuin paikkaan, jonka ansiosta yrityksen sisäinen tiedonkulku on reaaliaikaistunut ja nopeutunut. ‘’Kyllähän se helpottaa, kun enää ei ole riippuvainen siitä toimiston tietokoneesta. Asiat saadaan hoidettua saman tien pois alta, olinpa minä tai asentajat missä tahansa. Riittää, kun on puhelin mukana ja hommat hoituu.’’

LUE ASIAKASTARINA »

Helpotusta toimistotöiden kuormitukseen

Liiketoiminnan kasvaessa alettiin yrityksessä kaipaamaan joustavampaa ohjelmistoratkaisua, tavoitteena toimistotöiden kuormituksen helpottaminen. ‘’Liiketoimintaa kehitetään koko ajan ja pyritään keskittymään niihin asioihin, joilla tästä toiminnasta saadaan entistä kannattavampaa samoilla työtunneilla. Evelian tuoma muutos työaika- ja tarvikekirjauksiin on tehostanut laskutusprosessia todella paljon.”

Lue asiakastarinasta, minkälainen apu Eveliasta on yrityksen toimintaan saatu.

LUE ASIAKASTARINA »

Toiminnan kasvu sai vaihtamaan tehokkaampaan ohjelmistoon

‘’Toiminimellä toimiessani tein laskutusta ohjelmalla, jonka kanssa jokaisen laskun teko oli ihan älyttömän suuri ja tuskallinen prosessi. Osakeyhtiö Mahiz Oy:tä perustettaessa olinkin tehnyt päätöksen, etten ryhtyisi tekemään töitä tällä uudella yrityksellä ennen kuin uusi parempi laskutusohjelma olisi löytynyt. Vanhalla ohjelmistolla pienemmän laskun tekemiseen meni noin 15-20 minuuttia, kun taas suurempaan laskuun saattoi hyvinkin upota se 2-3 tuntia. Evelialla suuremmatkin laskut saa hoidettua alle kymmenessä minuutissa. ’’

LUE ASIAKASTARINA »

VARAA MAKSUTON ETÄESITTELY

Harkitsetko uutta ohjelmistoa? Kaipaatko lisätietoa siitä, ratkaiseeko meidän ohjelmamme nykyiset ongelmakohtasi? Demoesittelyssä keskitymme käymään läpi erityisesti ne ohjelmiston ominaisuudet, joita teidän yrityksenne päivittäisessä työssään tarvitsee.

Ota ensimmäinen askel kohti kannattavampaa liiketoimintaa