fbpx

Yrittäjä, älä unohda omaa lomaa

Kesäloma – se jokaisen työssäkäyvän ihmisen kovin odottama aika vuodesta – vai onko sittenkään? Lomakausi ei aina ole yrittäjälle se stressittömin aika vuodesta, sillä työntekijöiden lomien ja loma-aikojen töiden suunnittelu vaatii aikaa. Tämän lisäksi ei tulisi unohtaa yrittäjän omaa lomaa, jonka pitäminen vaatii usein yrittäjältä itseltään tietynlaista päättäväisyyttä ja suunnitelmallisuutta. Mutta miten loman pitämisen kynnystä voitaisiin alentaa ja miksi yrittäjän oma loma on tärkeää yrittäjän lisäksi myös koko yritykselle?

Miksi yrittäjän loma ei aina ole itsestäänselvyys?

Monet yrittäjät saattavat jopa ylpeillä sillä, miten he eivät ole pitäneet lomaa vuosikausiin, vaan painaneet pitkää päivää kuukaudesta toiseen. Yrittäjän loma ei monessa tapauksessa ole millään tasolla yhtä simppeli ja itsestäänselvä asia, kuin työntekijän loma. Tämän ei kuitenkaan tulisi sulkea pois yrittäjän loman mahdollisuutta ja tärkeyttä. Mutta miksi yrittäjän loma ei aina ole itsestäänselvyys?

Tässä neljä esimerkkiä, minkä vuoksi yrittäjien lomia jätetään mm. pitämättä:

  1. Yrittäjä toimii yksin, eikä töitä ole loman aikana hoitamassa kukaan muu
  2. Yrittäjä ei osaa irtautua työstä ja kokee olevansa korvaamaton. Toisin sanoen, yrittäjä kokee etteivät hommat pyöri hänen poissa ollessaan. ”Kukaan muu ei osaa hoitaa asioita yhtä hyvin kuin minä.”
  3. Asiakkaille ja työtilauksille ei raaskita tai uskalleta sanoa EI, sillä pelätään asiakkaiden menettämistä tai mahdollisista tuloista ei haluta/ei ole varaa kieltäytyä
  4. Loma on iso kustannuserä yritykselle

Muista, että yrittäjän jaksaminen on tärkeää koko yritykselle

Työntekijöille loma on lakisääteinen, jonka vuoksi työntekijöiden loman pitämisessä ei ole mitään epäselvää. Yrittäjä taas saa pitää lomaa, mikäli hän niin itse haluaa. Vaikka laki ei määrääkään, että yrittäjän tulisi pitää lomaa, ei se tarkoita etteikö se olisi tarpeellista.

Yrittäjä on samalla tavalla resursseiltaan tavallinen ihminen kuin työntekijät, vaikka välillä yrittäjät kykenevätkin mitä ihmeellisimpiin työtunteihin. Itsensä äärirajoille vetäminen ei kuitenkaan ole yrittäjän niin kuin ei myöskään yrityksen etu, sillä kenenkään mieli ei pysy virkeänä ikuisen paineen, stressin ja väsymyksen alla. Pieni irtiotto arjesta loman merkeissä tekee ihmeitä ja näkyy varmasti koko yrityksen toiminnassa positiivisesti. Muista siis pitää yrittäjänä huolta myös omasta hyvinvoinnistasi, sillä yrittäjän loppuunpalaminen on varmasti monta kertaa huonompi asia kuin vaikkapa kahden viikon loman pitäminen.

Kuusi asiaa, joilla loman pitämistä voidaan helpottaa

Yrittäjän loman pitäminen tulee varmasti aina olemaan tietynlainen kynnyskysymys, varsinkin pienemmissä yrityksissä. On kuitenkin monia asioita, joilla loman pitämistä voidaan helpottaa ja tässä sinulle niistä kuusi esimerkkiä:

  1.  Suunnittele loma hyvissä ajoin. Kun loma osataan ennakoida, on sinulla riittävästi aikaa suunnitella työt ja työn korvaajat niin, ettei loman pitäminen jää ainakaan niistä kiinni.
  2.  Tiedota lomasta hyvissä ajoin asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Näin vältytään turhilta mielensäpahoittajilta, mikäli yrittäjä ei pääsekään vastaamaan puhelimeen/sähköpostiin tai paikan päälle tunnin varoajalla.
  3.  Ennakoi lomakauden kustannukset hyvissä ajoin. Lomakausina kustannukset nousevat ja tulot mahdollisesti pienenevät. Tämä ei kuulostaa mukavalta asialta varmastikaan kenenkään yrittäjän korvissa, mutta mikäli tähän ollaan varauduttu hyvissä ajoin esim. budjetoimalla koko vuosi, voi kokonaiskuvan parempi hahmottaminen helpottaa oloasi.
  4.  Mikäli loman pitäminen tuntuu mahdottomalta ajatukselta työkiireiden vuoksi, ajoita lomasi sellaiseen ajankohtaan, joka on yrityksen liiketoiminnan kannalta hiljaisinta.
  5.  Luota työntekijöihisi. Jotta lomalla osaisi rentoutua, on yksi tärkeä taito osata luottaa työntekijöihin ja heidän taitoihinsa toimia yrityksessä hetkellisesti myös ilman sinua. 
  6.  Pidä mielessä, että myös yrittäjän loma on ansaittu ja keskity loman etuihin, kuten parempaan jaksamiseen taas lomalta palattaessa. Kun tiedostat, ettei yrittäjän tule olla töissä 24/7, 365 päivää vuodessa, ja että loma tekee hyvää yrittäjän lisäksi myös yritykselle, opit ehkäpä myös rentoutumaan ja olemaan morkkistelematta lomallasi. Näin saat lomastasi enemmän irti.

Jaa kirjoitus

Tilaa uutiskirjeemme!

Tilaamalla uutiskirjeen pysyt ajantasalla Evelian uusimmista toiminnoista sekä ajankohtaisista uutisista.

KIINNOSTUITKO?