fbpx

Evelia laajenee uudella toimipisteellä

Evelia laajentaa toimintaansa avaamalla uuden tilitoimiston. Uudella toimipisteellä aloittaa päävastuullisena kirjanpitäjänä Seidi Lindroos.

”Kysyntä on on jo pidempään ollut niin kovaa tarjoamiemme tilitoimistopalveluiden puolella, ettei toiminnan laajentamiselle ole varmasti tätä otollisempaa tilannetta. Toimipisteemme Turussa kasvaa myös kovaa vauhtia uusien asiakkaiden ja rekrytointien myötä. Haluamme pystyä vastaamaan kysyntään ja näin ollen uudella toimipisteellä saammekin vauhditettua tilitoimistopalveluidemme kasvua entisestään.” – Juha Saarikoski, Evelia Oy

Uuden toimipisteen päävastuullisena kirjanpitäjänä aloittaa Seidi Lindroos

Evelian riveissä uusina kasvoina nähdään Seidi Lindroos, joka aloittaa uuden toimipisteen päävastuullisena kirjanpitäjänä. Laajaa osaamista kartuttaneelta Seidiltä löytyy kokemusta ja syvää ymmärrystä mm. yrityksen perustamisesta, yritystoiminnan kehittämisestä, sekä taloushallinnon pyörittämisestä.

”Valmistuttuani kauppatieteiden maisteriksi, olen mm. ollut mukana perustamassa ja kehittämässä yritystoimintaa, sekä työskennellyt talousjohtajana. Aiempi työkokemukseni ei ole se perinteisin kirjanpitäjän tausta, sillä olen toiminut tilitoimiston palkkalistoilla olemisen sijaan yrityksen sisällä talouspuolen asioista vastaten.

Työkokemukseni kautta olen päässyt kartuttamaan kokonaisvaltaista ymmärrystä yrityksen pyörittämisestä, sekä talouspuolen asioiden hoitamisesta. Koen myös tämän olevan selkeä vahvuuteni, sillä mielestäni tilitoimiston keskiöön kuuluu kirjanpidon lisäksi ohjata asiakkaiden liiketoimintaa taloudellisesti oikeaan suuntaan, jossa pääsen tuomaan juuri tätä spesifiä osaamistani esiin. – Seidi Lindroos, Evelia Tilitoimisto II Oy

Lisäarvon tuottaminen asiakkaille kaiken keskiössä

Seidin mukaan, toiminta tulee olemaan myös uudella toimipisteellä asiakaslähtöistä ja lisäarvon tuottamiseen tullaan keskittymään vahvasti.

”Haluan tuoda numerot selkokielisesti osaksi asiakkaidemme päätöksentekoa. Emme tule myymään pelkästään kirjanpidollisia palveluita, vaan tavoitteena on pystyä tuottamaan palveluillamme lisäarvoa asiakkaillemme. Tavoitteena on ennemminkin tarjota ulkoistetun talouspäällikön palveluita kuin puhtaasti pelkkää kirjanpidon tekoa. Uskon vahvasti, että tällaisesta palvelumallista saavat asiakkaamme parhaimman hyödöyn.” – Seidi Lindroos

Ajan hermolla pysyminen on tärkeää myös tilitoimiston puolella, koska tätä kautta saadaan uusia työkaluja, joilla voidaan saavuttaa entistä parempia tuloksia niin asiakkaan kuin tilitoimistonkin näkökulmasta.

”Tulevaisuuden tilitoimistot tulevat tuskinpa olemaan manuaalista numeroiden näpyttelyä, sillä automatisointi on jo nyt avannut rutkasti uusia ovia. Myös Evelia Tileillä hyödynnetään automatisointia ja pyritään aina löytämään se tehokkain tapa toimia, jotta tietotaitomme ei kulu turhiin manuaalisiin työvaiheisiin, jotka voitaisiin automatisoida. Näin meille jää enemmän aikaa keskittyä asioihin, joilla voimme tarjota lisäarvoa asiakkaillemme.” – Seidi Lindroos

Tutustu Evelia Tilien palveluihin evelia.fi/tilitoimisto

Jaa kirjoitus

Tilaa uutiskirjeemme!

Tilaamalla uutiskirjeen pysyt ajantasalla Evelian uusimmista toiminnoista sekä ajankohtaisista uutisista.

Ota ensimmäinen askel kohti kannattavampaa liiketoimintaa