Kirjanpitoon tarvittavat tositteet

Ellet ole niin onnekas, että kirjanpitäjäsi pystyy itsenäisesti hakemaan tarvittavat tositteet käytössäsi olevasta taloushallinnon ohjelmistosta, kuuluu sinun vastuulle toimittaa nämä tiedot kirjanpitäjälle.

Tässä kirjoituksessa tutustutaan kirjanpidon tositteisiin – mitä niillä tarkoitetaan ja mitä tositteita kirjanpitäjä yrittäjältä tarvitsee.

Mikä on tosite ja miksi niitä tarvitaan?

Tosite on todennus yrityksesi toimintaa koskevasta taloudellisesta tapahtumasta. Perinteisimpiä taloudellisia tapahtumia ovat kaikki yrityksen myynti- ja ostotapahtumat. Toisin sanoen, tosite voi olla esimerkiksi ostotapahtumasta saatu käteiskuitti tai ostolasku.

Mutta mihin tositteita tarvitaan? Kirjanpitolaki määrää, että kirjanpito tulee perustaa tositteisiin. Tositteita tarvitaan siis kirjanpidon tekoon. Tämän lisäksi tositteet toimivat myös verotuksen pohjana. Mikäli yrityksesi haluaa hyödyntää esimerkiksi ALV-vähennyksen, tulee ostoista olla viralliset tositteet, jotta tämä onnistuu. Näin voidaankin todeta, että tositteilla on hyvin merkityksellinen paikka jokaisen yrityksen liiketoiminnan keskiössä.

Näitä tositteita kirjanpitäjä tarvitsee

Tositteita lähettäessä tulee ottaa huomioon, että erilaisilla liiketoiminnoilla on hieman erilaisia tarpeita. Toisille riittää perustositteet, mutta mikäli yritykselläsi on esimerkiksi myymälätoimintaa, tulee myös tähän liittyvät tositteet lähettää. Huomioithan myös, että tositteiden ei tarvitse olla paperisessa muodossa, vaan myös pelkät sähköiset tositteet riittävät.

Muistilista tarvittavista tositteista:

Pankin tiliotteet ja niihin littyyvät erillisaineistot

Tiliote tarvitaan kuukauden, jolta kirjanpito tehdään, kaikista yrityksesi käytössä olevista pankkitileistä. Tiliotteen saat ladattua esimerkiksi omasta verkkopankistasi.

Myynti- ja ostotositteet

Myyntitositteet eli kuitit, laskut, kauppakirjat, kassaraportit, sekä myyntipäiväkirjat.

Ostotositteet eli ostolaskut, kauppakirjat, sekä myyntipäiväkirjat. Myös ulkomaankaupan rahtikirjat säilytetään myös kirjanpidossa.

Myynti-ja ostotositteiden tulee, Arvonlisäverolain nojalla, sisältää seuraavat tiedot:

  • Laskun päivämäärä
  • Juokseva tunniste
  • Myyjän ALV-tunniste
  • Ostajan ALV-tunniste käännetyn verovelvollisuuden tilanteissa tai kun on kyse tavaroiden yhteisömyynnistä
  • Myyjän ja ostajan nimi ja osoite
  • Tavaroiden määrä ja laji sekä palvelujen laajuus ja laji
  • Tavaroiden toimituspäivä, palvelujen suorituspäivä tai ennakkomaksun maksupäivä
  • Veron peruste verokannoittain, yksikköhinta ilman veroa sekä hyvitykset ja alennukset, jos niitä ei ole huomioitu yksikköhinnassa
  • Verokanta (esim. 24%, 10% tai 0%)
  • Suoritettavan veron määrä
  • Ostajan laatimaan laskuun merkintä ”itselaskutus”
  • Muutoslaskussa viittaus aikaisempaan laskuun
  • Lisäksi mahdollisesti seuraavat merkinnät, jos ne koskettavat liiketoimintaasi: verottomuuden tai käännetyn verovelvollisuuden peruste tai tiedot uusista kuljetusvälineistä

Yleisesti ottaen ohjelmistoissa ei ole saatavilla täydellisiä kirjanpitoraportteja, jonka vuoksi kaikki kyseiset tositteet tulee lähettää kirjanpitäjälle. Mikäli kuitenkin käytössäsi on ohjelmisto, josta saa ladattua kattavat raportit sisältäen kaikki tarvittavat tiedot, ei sinun tarvitse enää erikseen lähettää jokaista myynti- ja ostolaskua kirjanpitäjällesi. Pääasia on, että kirjanpitäjän käytössä on kaikki tarvitut tiedot. Tämä asia kannattaa tarkistaa käytössä olevasta ohjelmistosta, sekä omalta kirjanpitäjältä.

Käteis- ja korttiostojen kuitit

Käteis- ja korttiostojen kuitit, joissa tulee olla näkyvillä:

  • ALV-erittely,
  • ostopaikka,
  • ostopvm. ja
  • ostettu tuote/palvelu
 

Kirjanpitoon tarvitaan myös tieto, mitä varten kyseinen osto on tehty, jotta se osataan tiliöidä oikein, mikäki tiliöintiä ei hoideta yrityksen sisällä.

Luottokortti-, perintä- ja hyvityslaskut

Myös kaikki luottokortti-, perintä- ja hyvityslaskut tulee lähettää kirjanpitäjälle, sekä tiedot alkuperäisestä laskusta, jota tapahtuma koskee. 

Muut tositteet

Näiden tositteiden lisäksi, kirjanpitäjälle tulee toimittaa myös kaikki muut yrityksen liiketoimintaa koskevat tositteet. Muistathan siis, että tositteita ovat myös esimerkiksi:

  • matkalaskut
  • velkakirjat
  • vakuutussopimukset ja 
  • vuokrasopimukset.

Evelialta nykyaikaiset ja kattavat taloushallinnon ratkaisut

Evelia-ohjelmisto ja Evelia Tilit ovat loistava kompo nykyaikaiseen ja sähköiseen taloushallintoon. Evelia-ohjelmistosta on ladattavissa kattavat kirjanpitokelpoiset kuukausiraportit pää- ja päiväkirjoineen, jotka tuovat kirjanpitäjälle helposti kaikki kuukauden tapahtumat täysin sähköisessä muodossa. Evelia Tilien käytössä taas on uusinta teknologiaa, jonka ansiosta kirjanpito pystytään hoitamaan perinteisen tavan lisäksi myös täysin sähköisesti.

Koska Evelia Tileiltä löytyy laaja tuntemus Evelia-ohjelmistosta, on sinulla Evelian ja Evelia Tilien asiakkaana mahdollisuus päästä kokonaan eroon kirjanpidon tositteiden kuukausittaisesta lähettelemisestä, kun kirjanpitäjäsi voi hakea nämä itsenäisesti suoraan Eveliasta.

Mikäli kiinnostuit, ota yhteyttä myyntiimme ja kysy lisää!

010 3377 333

myynti@evelia.fi

Jaa kirjoitus

Tilaa uutiskirjeemme!

Tilaamalla uutiskirjeen pysyt ajantasalla Evelian uusimmista toiminnoista sekä ajankohtaisista uutisista.

Ota ensimmäinen askel kohti kannattavampaa liiketoimintaa