fbpx

Seurannan avulla kannattavampia projekteja

Oli yrityksesi tekemät projektit sitten pieniä tai isoja, on seuranta yhtä tärkeää, sillä sen avulla yritys saa käyttöönsä tärkeää tietoa, jonka pohjalta oikeita päätöksiä on helpompi tehdä. Tässä kirjoituksessa avaamme  projektiseurannan peruspiirteitä – mitä projekteja kannattaa seurata, mitä projekteissa tulee seurata ja miksi projektiseuranta on tärkeää.

Mitä projekteissa seurataan?

➕  Katetta

Projekteissa voidaan seurata lähes tulkoon mitä vain. Usein kuitenkin kate, eli tulojen ja kuljen erotus, on se ensimmäinen asia, jota halutaan seurata, sillä se kertoo suoraan, oliko projekti kannattava vai ei.

💰  Tuloja

Ennen kuin projekti aloitetaan, on siitä todennäköisesti tehty tarjous, jonka pohjalta yritys voi luoda budjetin. Kun projektin tulot ovat tiedossa, voidaan kuluja verrata niihin projektin edistyessä. 

💸  Kustannuksia

Yksi tärkeimmistä seurannan kohteista on kustannukset, joihin tulee sisällyttää kaikki mahdolliset projektiin kohdistuvat kulut aina ostoista, varastosta otettuihin tarvikkeisiin, henkilöstökuluihin, sekä muihin mahdollisiin kuluihin.

⏳ Projektin edistymistä ja aikataulussa pysymistä

Näiden lisäksi myös projektin etenemistä voidaan seurata, jonka ansiosta yritys voi etukäteen arvioida aikataulua, sekä mahdollisia säästöjä tai lisäkuluja.

📊 Tuloslaskelma

Projektin lopuksi tarkastellaan usein myös tuloslaskelmaa, josta löytyy koko projektin tulojen ja menojen tunnusluvut. Tuloslaskelma kertoo, oliko projekti kannattava vai ei. Koska tuloslaskelmasta löytyy eriteltyinä tulot ja kustannukset, antaa se syvällisempää tietoa siitä, mihin rahaa on uponnut eniten ja mihin vähiten, sekä mistä projektin osista on tullut eniten liikevaihtoa. Tällaisten tietojen avulla pystytään hahmottamaan lopullista kokonaisuutta eli, mitkä asiat ovat tehneet projektista kannattavan ja mitkä asiat taas syöneet sen kannattavuutta.

Projektiseuranta soveltuu kaikenkokoisille urakoille

Projektiseurantaa harjoitetaan varsinkin suurempien yrityksien urakoissa, joissa liikkuvia palasia on useimmiten normaalia enemmän. Projektiseuranta soveltuu tämän lisäksi kuitenkin myös pienempiin urakoihin, sillä näistä löytyy samat ominaisuudet kuin suurista urakoista, mutta vain astetta pienemmässä skaalassa. Pienempien urakoiden seurantaa ei siis tule väheksyä, sillä usein näillä voi olla erittäin kriittinen osa yrityksen kannattavuudessa.

Miksi projektiseuranta kannattaa?

📌 Projektiseuranta mahdollistaa faktaan perustuvan päätöksenteon

Ellet seuraa yrityksesi urakoita – olipa ne sitten pieniä tai suuria, mistä tiedät oliko kyseinen urakka kannattava vai ei tai mikä teki urakasta kannattavan tai kannattamattoman? Ellei sinulle ole pitävää faktaa, jonka pohjalta yrityksesi toimintaa kehität, minkä perusteella teet päätöksiä? Projektiseuranta antaa sinulle tärkeää tietoa siitä, mikä toimii ja mikä ei, eikä sinun tarvitse näin ollen pohjata päätöksiäsi mututuntumaan.

📌 Projektiseurannan avulla reagoit asioihin ajoissa

Mikäli seuraat urakoiden kannattavuutta kirjanpidon raporteista, on asioiden korjaaminen todennäköisesti silloin jo liian myöhäistä. Kirjanpidon kautta tehtävä seuranta ei myöskään yleensä anna yrityksen johdolle selkeää ja eriteltyä kuvaa eri projekteista, vaan enemmänkin kokonaiskuvasta. Tällöin tarvittua tarkkaa tietoa ei saada tai sen selvittäminen voi olla työlästä. Näin ei myöskään tiedetä projektikohtaisesti, missä onnistuttiin tai mikä meni pieleen ja projektikohtaisten asioiden kehittäminen on mahdotonta.

Reaaliaikaisella projektiseurannalla mahdollistetaan se, että asioihin voidaan puuttua vielä silloin, kun se on mahdollista, sillä tieto projektin edistymisestä, tuloista, kuluista ja katteesta on käytettävissäsi koko ajan.

📌 Projektiseurannan avulla hinnoittelet työt ja urakat oikein

Kun käytössäsi on tarkkaa tietoa siitä, mitkä työt ovat kannattavia ja mitkä ei, on sinun mahdollista parannella yrityksesi hinnoittelua kannattavammaksi tai keskittää yrityksesi toiminta pelkästään niihin kannattavimpiin töihin.

Evelialla seuraat projekteja fiksusti

Evelian projektiseurannalla seuraat helposti graafisten raporttien avulla projektien tuloja, kustannuksia ja käytettyjä työtunteja. Evelian projektiseuranta on helppokäyttöisyytensä lisäksi myös:

✔️  Reaaliaikainen

Evelian projektiseuranta on reaaliaikainen, jonka ansiosta käytettävissäsi on aina ajantasaista tietoa. Vaikka Evelia ei sisälläkään lopullista kirjanpitoa, kulkee kaikki tarvittavat tiedot Evelian kautta. Tämän ansiosta projekteilla pystytään seuraamaan reaaliajassa todenmukaisia tuloja, kuluja, sekä katetta.

✔️  Automatisoitu

Evelian projektiseuranta on automatisoitu, jonka ansiosta mitään tuloja tai kuluja ei tarvitse erikseen kirjata projektiseurantaan, vaan kaikki tieto kulkee suoraan automatisoidusti. Tämä helpottaa projektiseurantaa, kun työksesi jää pelkästään numeroiden ja selkeiden graafisten palkkien seuranta.

Jaa kirjoitus

Tilaa uutiskirjeemme!

Tilaamalla uutiskirjeen pysyt ajantasalla Evelian uusimmista toiminnoista sekä ajankohtaisista uutisista.

Ota ensimmäinen askel kohti kannattavampaa liiketoimintaa