fbpx

Parempaa kannattavuutta töille – OSA I Hinnoittelu

Karkeasti yleistettynä on lähes tulkoon jokaisen yrittäjän tavoitteena tehdä rahaa, jonka takia työpäivät usein saattavatkin venyä melko pitkiksi – olipa sitten arkipäivä tai viikonloppu. Mikäli tavoitteena on, että viivan alle jää enemmän, ei aamusta iltaan rehkiminen ole kuitenkaan aina itsessään riittävä tai se kustannustehokkain tapa. Tulipa myyntiä kuinka paljon tahansa, on kaiken A ja O silti tehtyjen töiden kannattavuudessa, sillä se on se joka määrittää, mitä viivan alle jää.

Tässä kolmiosaisessa blogisarjassa käsittelemme kolmea tärkeää palikkaa, jotka yhdessä rakentavat stabiilin pohjan kannattavuuden parantamiseen. Nämä kolme eri osaa ovat työn ja tarvikkeiden hinnoittelu, toiminnan tehostaminen ja seuranta. Ensimmäisessä kirjoituksessa keskitymme työn ja tarvikkeiden hinnoittelun merkitykseen – mitä kannattaa ottaa huomioon ja mitä eri työkaluja tähän voidaan hyödyntää, jotta maksimaalinen kate voidaan saavuttaa.

Älä alihinnoittele työsi arvoa

Ihan ensimmäisenä haluamme nostaa esiin yhden suuren tabun, johon usein tällä alalla törmätään ja se on oman työn alihinnoittelu. Tottakai hinnat täytyy pitää kilpailukykyisinä, mutta mikäli työn jälkeen kate lähentelee nollaa, on jokin mennyt pieleen. Todennäköisesti moni kokee, että on voittanut monet työt alhaisella hinnalla, mutta kannattaa miettiä, olisiko järkevämpi sitten tehdä muutama työ vähemmän paremmalla katteella? Tällaisella päätöksellä jäisi viivan alle todennäköisesti enemmän rahaa, sekä sinulle vapaa-aikaa. Hinnoittele siis arvosi äläkä vähättele sitä. 

Ota huomioon kaikki työhön kuluva aika – myös laskutus

On myös tärkeä muistaa laskea mukaan kaikki ne tunnit, jotka kyseiseen työhön kuluu mukaan lukien tarjouksen laskenta, paikanpäälle saapuminen, työn teko, sekä laskutus. Kaikki tämä on sellaista aikaa, joka tulisi saada katettua laskutetulla hinnalla. Mikäli sinusta tuntuu vaikealta laskuttaa toimistolla tehdyistä työtunneista, jotka ovat kuluneet esimerkiksi laskutukseen, koita siirtää mahdollisimman monta työvaihetta suoraan kohteelle tehtäväksi, jolloin asiakas näkee, että nämä työtunnit kuuluvat osaksi tehtyä työtä. Optimaalisessa tilanteessa lasku saadaan tehtyä valmiiksi jo kohteella, jolloin lasku saadaan lähtemään saman tien työn valmistuttua, jolloin toimistolle ei jää tehätäväksi kuin suoritusten seuranta. 

Tarvikkeiden hinnoittelu

Kun puhutaan töiden kannattavuudesta, on tarvikkeiden hinnoittelu keskiössä. Mikäli tarvikkeet alihinnoitellaan, jää käteen tietenkin vähemmän. Ensimmäinen asia, joka tulisi laittaa kuntoon, on hinnoittelu ja siihen tarvittavat työkalut, jotta voidaan varmistaa se, ettei tuotteita jää laskuttamatta ja että katteet ovat aina kunnossa.

Katteet kuntoon

Hinnoitteluperiaatteet poikkeavat paljon eri yrityksissä. Toiset hinnoittelevat kateprosentilla, kun taas toiset hintakertoimella ja loput alennusprosentilla. Kaikille yhteistä on kuitenkin se, ettei tuotteita myydä alle ostohinnan. Miten yritys pitää huolen ettei tuotteita myydä alle ostohinnan tai että yritykselle jäävä kate on riittävä? Siihen soveltuvalla ohjelmistolla. Pidä huoli, että laskutusohjelmistosi mahdollistaa aina ajantasaiset hinnastot sekä mahdollisuuden omille aletiedostoille, jotta oikea ostohinta on näkyvissä. Toinen vaihtoehto/lisä on myös sähköiset ostolaskut ja niiden hyödyntäminen laskutuksessa. Näiden avulla nähdään aina ostohinnat ja voidaan varmistaa ettei mitään ostettua jää laskuttamatta, sillä kaikki hukkatavara on suoraan pois liiketuloksesta. Vinkki! Käytä laskuilla pientarvikelisää.

Laskutusohjelmiston merkitys

Etsitkö laskua tehdessä tuotteiden hintoja tukkureiden nettisivuilta tai onko sinulla käytössäsi vuoden takaiset hinnastot? Oli miten oli, on tämä melko aikaa vievää eikä katteet aina tällä tavoin pysy kohdillaan. Yleisohjelmistoista ei useimmiten löydy talotekniikka-alan yrityksille tärkeitä tukkureiden tuoteluetteloita ja hinnastoja. Moniin yleisohjelmistoihin saadaan itse luotua omia tuotteita, mutta monesti nämä tuotteet täytyy luoda käsin, joka jo itsessään on suuri työ. Ongelmaksi tässä muodostuu myös se, että tuotteiden hinnat pitää päivittää manuaalisesti joka kuukausi, jos yritys haluaa käyttää oikeita hintoja.

Talotekniikka-alalle suunnitellut ohjelmistot taas sisältävät yleensä aina alan käytetyimpien tukkureiden hinnastot, joilla saadaan helpotettua ja nopeutettua laskuttajan työtä. Tämä on asia, joka tulisi vähintäänkin olla kunnossa. Tämän lisäksi on hyvä tarkistaa, kuinka usein ohjelmiston hinnastot päivittyvät eli onko käytössäsi aina ajantasaiset hinanstot vai laskutatko menemään vuoden takaisilla hinnoilla? Muutoin voidaan olla tilanteessa, että ostohinnat ovat nousseet, mutta laskutat edelleen näiden vuoden takaisten ostohintojen mukaan, joka rokottaa suoraan sinulle jäävästä katteesta.

Kertauksena hinnoittelua tukevat työkalut:

– Ohjelmisto, jossa ajantasaiset toimittajien hinnastot

– Aletiedotojen tuontimahdollisuus, jotta ostohinnat saadaan näkyviin

– Ohjelmisto, jolla mahdollisuus automatisoida hinnoitteluperiaatteita esim. kate, alennusprosentti jne.

+ extrana tietenkin ostolaskut ja niiden kohdistusmahdollisuus

Evelialla pidät huolet, ettet laskuta nollakatteella

Eveliasta löytyy alan tukkureiden ajankohtaiset hinnastot, jotka päivitetään aina puolestasi uusien julkaistaessa. Eveliaan saadaan tuotua myös omat yrityskohtaiset aletiedostot, jolloin katteiden seuranta ja hinnoittelu helpottuu entisestään. Myös ohjelmistosta löytyvät hinnoittelusäännöstöt helpottavat laskutusta, kun jokaista tuottetta ei tarvitse erikseen hinnoitella, vaan hinnat määräytyvät automaattisesti hinnoittelussäännöstön mukaan. Näiden ansiosta voit olla varma siitä, ettet koskaan myy tuotteita halvemmalla kuin sen ostit.

Jaa kirjoitus

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp

Tilaa uutiskirjeemme!

Tilaamalla uutiskirjeen pysyt ajantasalla Evelian uusimmista toiminnoista sekä ajankohtaisista uutisista.

KIINNOSTUITKO?