fbpx

Sähköasennus Keskikallio Oy

Sähköpuolen asennuksiin, korjauksiin ja huoltoihin keskittyvä Sähköasennus Keskikallio Oy perustettiin vuonna 2011, Meri- ja Tunturi-Lapin sekä Rovaniemen alueelle. Yrityksen toiminta on kasvusuhdanteista ja tällä hetkellä yritys työllistää yrittäjän itsensä lisäksi 3 työntekijää. Tähän asiakaskertomukseen haastattelimme yrityksen perustajaa, Tero Keskikalliota, jolta alan vankka kokemus on kertynyt viimeisen 20 vuoden ajalta niin teollisuuden sähköasentajan kuin yrittäjyyden puolelta.

Halu nykyaikaistaa yrityksen toimintoja motivoi ohjelmiston vaihtoon

Eveliaan Tero törmäsi ensimmäisen kerran Facebookissa, jossa hänen huomionsa kiinnitti ohjelmiston selainpohjaisuus. ‘’Evelian käyttöönotto meni todella näppärästi, sillä sain niin hyvää henkilökohtaista palvelua.’’

Koska aiempi ohjelmisto ei ollut selainpohjainen, rajoittui sen käyttö ja ominaisuudet tiettyihin raameihin. Ohjelmisto ei kulkenut työntekijöiden mukana päivittäisessä tekemisessä, vaan käyttö rajoittui pelkästään myynti- ja ostoreskontran hallintaan Teron toimesta. Tämän takia kaikki ‘’paperityöt’’ jäivät yrittäjän kontolle.

Eveliaan siirtymisen ansiosta yritys on saanut käyttöönsä rutkasti uusia työkaluja, jotka nyt helpottavat niin yrittäjän kuin asentajien arkea. Tero on pystynyt myös jakamaan työtaakkaansa siirtämällä töitä toimistolta kentälle, sekä samalla jaettua enemmän vastuuta yrityksen työntekijöille.

Töiden siirtäminen toimistolta työmaalle

Evelian käyttöönoton myötä yritys on pystynyt tehostamaan toimintojaan esimerkiksi ottamalla ohjelmiston myös asentajien käyttöön. Tällä tavalla ollaan saatu helpotettua ja vähennettyä yrittäjän toimistotöiden työtaakkaa. Asentajien hyödyntäessä Eveliaa ja sen sähköisiä työmääräimiä päivittäisessä tekemisessään, voivat he kirjata tarvikkeet ja tunnit suoraan Eveliaan. Näin ollen välttyy yritys kaksinkertaisilta tarvikkeiden ja tuntien kirjauksilta sekä epäselvyyksiltä. Kun tämän puolen töitä on saatu siirrettyä yrittäjältä asentajille, ei Teron tarvitse enää puuttua näihin asioihin samalla tavalla kuin aiemmin.

”Kyllä mäkin perheen mielestä olen aivan liikaa tietokoneen äärellä tekemässä toimistohommia, eikä se useimmiten ole edes sellaista työtä, mistä tunteja lasketaan tai laskutetaan. Kaikki se aika, jonka istuu kotikonttorissa tietokoneen ääressä tekemässä toimistohommia, on pois siitä ajasta, mitä sä vietät kotona perheen kanssa.’’

Evelian selainpohjaisuus on tuonut mukanaan myös siirtymisen paperisista lomakkeista sähköisiin, jotka yritys pystyy nykyään kätevästi täyttämään liikkeellä ollessaan jo kohteessa eikä tämä työ jää toimistolle.

‘’Sähköiset lomakkeet eli nuo tarkastuspöytäkirjat on todella näppärä täyttää jo heti työmaalla ja mikä parasta niin ne tallentuu suoraan muistiin, josta saa tarvittaessa kopiot asiakkaalle laskun liitteenä.

Aiemmin ollaan täytetty kaikki lomakkeet ihan paperisessa muodossa, mutta sehän siinä systeemissä ongelmana onkin, että niitä tarvii useimmiten olla enemmän kuin se yksi kpl. On se meinaan hyvä jättää lomakkeesta itselleenkin kopio ja jos lomake täytetään paperisesti ja antaa sen asiakkaalle niin sinne se sitten jää. Toki onhan tähänkin nykypäivänä mahdollisuuksia esim. voihan siitä lomakkeesta ottaa kuva, lähettää sen tietokoneelle ja tulostaa tai ladata ohjelmistoon sieltä, mutta tossa tulee heti ihan järkyttävä määrää noita turhia työvaiheita. 

Onhan näissä lomakkeissa selkeänä etuna myös se, että aiemmin lomakkeiden hoitamiseen meni aikaa toimistolla, mutta nyt ne saa hoidettua täysin alusta loppuun siellä kohteella, jolloin tottakai se työaika menee luonnollisesti asiakkaan laskulle. Mikäli ne hommat hoitaa toimistolla, on ne ns. ‘’palkatonta työaikaa’’. ”

Kohteet ja asiakkaat myös helpommin hallintaan

Myös kohdelähtöisyys oli Terolle ja yritykselle täysin uusi ominaisuus. Alkuun olikin pientä epäröintiä siitä, olisiko kohdelähtöisyydestä mitään hyötyä juuri tälle yritykselle, mutta käytössä Tero kuitenkin huomasi kohdelähtöisyyden edut ja nyt onkin enemmän kuin tyytyväinen siihen, että tällainen ominaisuus Eveliasta löytyy. 

‘’Tällä hetkellä asiakaskuntamme koostuu 60-70 % yrityksistä ja loput yksityisasiakkaista. Meillä on asiakkaina paljon rakennusalan yrityksiä ja tehdään töitä ihan yksiöistä omakotitaloihin ja pienistä kiinteistöihin suuriin. 

Kohdelähtöisyys oli minulle uusi juttu ja siksi sen tuomaa helpotusta ei ihan heti tajunnutkaan. Käytössä olen kokenut sen erittäin hyväksi meille. Meillä on yhdelle asiakkaalle useampia eri kohteita yhtä aikaa, jolloin kohde on eri ja asiakas sama. Esim. ihan ostolaskujen kohdistus ja tallentaminen oikeaan paikkaan helpottuu paljon kohdelähtöisyyden ansiosta. Vaikka laskut lähtee samalle asiakkaalle, voidaan eri kohteille menevät ostolaskut kuitenkin eritellä ja tallentaa eri kohteiden taakse.’’

Miksi Evelia?

”Eveliasta olen saanut todella paljon sellaisia ominaisuuksia, joilla pystyn helpottamaan omaa tekemistä.”

‘’Suosittelisin Eveliaa ihan pelkästään jo siitä syystä, kuinka hyvää palvelua Eveliasta on saanut. Aina olen saanut apua silloin, kun sitä on tarvinnut. Nyt minulla tuli esimerkiksi yhtiömuodon muutos osakeyhtiöksi, jossa sain apuja suoraan Evelian toimitusjohtajalta.

Meillä oli sovittu perjantai-illaksi klo 21 etäpalaveri yhtiömuodon muutokseen liittyen ja kahteentoista saakka käytiin läpi siihen liittyviä juttuja. Sain samalla ihan huippuvinkkejä myös ihan perus hommaankin. Voin kyllä sanoa, että Evelian palvelu on aika päällikkö.

Tietysti myös ohjelmiston käytettävyys ja selainpohjaisuus on suuria etuja. Eveliasta olen saanut todella paljon sellaisia ominaisuuksia, joilla pystyn helpottamaan omaa tekemistä. Vaikka ohjelmistoon tuli hieman lisää hintaa verrattuna aiempaan, ei niitä voi edes verrata keskenään, kun ottaa huomioon kuinka paljon enemmän tällä hinnalla on saanut meidän arkea helpottavia ominaisuuksia.’’

Sähköasennus Keskikallio Oy – Kokonaisvaltaista ja hyvää palvelua

Sähköasennus Keskikallio Oy sai alkunsa Teron kiinnostuksesta yrittäjyyttä kohtaa. ‘’Se yrittäjyys siinä alkoi yleisesti ottaen kiinnostamaan ja sitä alkoi sitten miettimään, voisiko sitä jossain kohtaa tehdä itselleen töitä niin ettei olisi enää toisella palkollisena. Sieltä tämän yrityksen perustaminen on juurensa juontanut.’’

Yrityksen erikoisuuteen kuuluu yrityksen tarjoamat suunnittelupalvelut, joiden tavoitteena on osallistaa asiakas alusta saakka mukaan projektiin ja tarjota oikeasti räätälöityä ja henkilökohtaista palvelua. ‘’Oikeastaan kaikki paritaloa pienemmät kohteet on pääsääntöisesti minun suunnittelemia. Siinä se meidän juttu onkin. Haluamme pystyä hyvällä ja kokonaisvaltaisella palvelulla tekemää töitä varsinkin yksityisasiakkaille, sillä oma koti on monille erittäin suuri ehkä jopa suurin rahallinen investointi, mitä he elämänsä aikana tekevät. Niinpä haluammekin ottaa asiakkaan mukaan heti alusta alkaen, jotta kodista saadaan hänen näköisensä ihan sähkötöidenkin puolesta.’’

Jaa kirjoitus

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin

Tilaa uutiskirjeemme!

Tilaamalla uutiskirjeen pysyt ajantasalla Evelian uusimmista toiminnoista sekä ajankohtaisista uutisista.

LVI Elo Oy

LVI Elo Oy on päässyt eroon turhasta tietojen siirrosta eri järjestelmien välillä, sekä saanut kohteet hallintaan aivan uudenlaisella tavalla, jollaista yritys ei osannut edes kaivata ennen Eveliaan siirtymistä. Käy lukemassa, miten LVI Elo, jo ennestään tehokkaasti ja nykyaikaisesti toiminut yritys, on saanut kehitettyä ja tehostettua toimintaansa entisestään Evelian avulla.

Lue lisää »

Oulun Sähköspotti Oy asiakastarina

Oulun Sähköspotti Oy on vuonna 2012 perustettu sähköalan yritys, jonka toiminta sijoittuu Oulun alueelle. Tähän refrenssijuttuun haastattelimme yrityksen omistajaa, Henrik Kortesalmea, jonka lisäksi yrityksessä työskentelee

Lue lisää »

KIINNOSTUITKO?