Jukka Rinnevaara ja Matti Häll Evelia Oy:n hallitukseen

Evelia lähtee hakemaan kasvussaan seuraavaa vaihdetta, vahvistamalla yhtiön hallitusta kahdella kovalla tekijällä.

Evelian uusi hallitus aloitti toimintansa 14.9.2022, jolloin mukaan saatiin Admicom Oyj:n perustaja Matti Häll, sekä Jukka Rinnevaara, jolta löytyy osaamista teknologiakonsernin kasvattamisesta ja johtamisesta 20 vuoden ajalta.

”Olen innoissani mahdollisuudesta olla mukana kehittämässä kasvuyhtiö Eveliaa yhdessä osaavien ohjelmistoliiketoiminnan ammattilaisten kanssa. Tavallaan palaan myös juurilleni, sillä työurani alussa olen ollut kehittämässä talotekniikka-alan toiminnanohjausjärjestelmää.” – Jukka Rinnevaara

”Internetin kautta integroidutaan eri osapuoliin ja tekoäly luo oppivan ympäristön, kaikkea ei tarvitse koodata, tällaisessa on ihanaa olla mukana.’’ – Matti Häll

Evelia, joka on lvi-, sähkö- ja rakennusalalle tehty ohjelmisto, ilmoitti noin vuosi sitten yhdeksi tavoitteekseen pörssilistautumisen.

”Vahvistamalla hallitusta alan parhailla tekijöillä, Evelialla on luotsi ohjaamaan yhtiötä tulevina kasvun vuosina ja hyvät lähtökohdat kehittyä strategisesti.’’ – Joni Forsbom

Lisätiedot:

Juha Saarikoski, Evelia Oy

010-3377337, juha@evelia.fi

Jaa kirjoitus

Tilaa uutiskirjeemme!

Tilaamalla uutiskirjeen pysyt ajantasalla Evelian uusimmista toiminnoista sekä ajankohtaisista uutisista.

Ota ensimmäinen askel kohti kannattavampaa liiketoimintaa